Perusturvallisesta päätöksenteosta

Likipitäin lähes kuukauden "lomailun" jälkeen on saanut palata vauhdilla luottamustoimiarkeen. Ja millaiseen! Kuluneita kahta viikkoa voinee kutsua paikallispoliittisesti vähintäänkin mielenkiintoiseksi - näyttää siltä, että joillakin perusturvallisuuden tunne on päässyt pahasti järkkymään.

Pitkin syksyä hartaasti ja perusteellisesti valmistellun talousarvion sitovuus osoittautui varsin nopeasti kyseenalaiseksi. Valtuuston talousarviokokouksen päätöspöytäkirjoissa oli tuskin muste kuivunut, kun perusturvalautakunta päätyi vaa'ankieliäänestyksessä (6-6-1) puheenjohtajansa äänen ratkaistessa toimimaan ensi töikseen valtuuston hyväksymien talousarvion, sekä henkilöstösuunnitelman vastaisesti. Lautakunnan puheenjohtaja Mäkisen (sd.) ja vasemmiston sitoutumista sovittuuun ei voi järin arvostaa.

Kaupunginjohtaja käytti kyseiseen päätökseen omaa (virkavastuunsa sallimaa ja edellyttämää) toimivaltaansa, ottamalla ko. päätöksen kaupunginhallituksen käsittelyyn. Ilmeisen pettynyt Mäkinen herkisi päivittelemään tätä menettelyä härskiksi ja pöydän pyyhkimiseksi kuntademokratialla. Asiaa ymmärtämättömät saattavat näin jopa uskoa, vaikka kyse on täysin normaalista demokraattisen järjestelmän mahdollistamasta toimesta.

Mitä tulee otto-oikeuden käyttöön, niin tässä asiassa vasemmiston huuto hukkuu tällä(kin) kertaa omaan historiaansa. Esimerkit pöydän pyyhkimisestä kuntademokratialla löytyvät lähempää kuin Mäkinen muistaa: viimeisen vuoden- parin ajalta ja kaupunginhallituksen ex-puheenjohtaja Koskisen (sd.) nuijan alta.

Rehdeillä äänestyksillä tehdyt päätökset nimenomaan perusturvalautakunnan osalta ovat päätyneet hallituksen käsittelyyn pääasiassa silloin, kun sen puheenjohtaja on ollut häviävän osapuolen äänestäjien joukossa.

Mitä tässä sitten pyyhitään ja kuka pyyhkii, sen saa jokainen päätellä itse.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja