Vaalikoneet - äänestäjien harhaanjohtamista?
Käytin viikonlopun ratoksi hyvän tovin erilaisten vaalikoneiden kysymyksiin vastaamiseen. Kauppalehti, Iltalehti, Iltalehden nuorten vaalikone, MTV3, Keskisuomalainen jne. jne. Ja samat kysymykset jokaisessa. No joo, myönnetään: toisinaan oli sentään sanajärjestyksessä hieman eroa.
Vaalikoneisiin on tullut vastattua joskus ennenkin, mutta on niissä yleensä jotain pieniä eroja ollut. Jos ei muuten, niin ainakin ulkoasussa ja toteutustavassa. Tällä kertaa erot olivat kyllä mikroskooppisen pieniä. Kevään 2011 vaalikoneet näyttävät olevan lähes poikkeuksetta saman ohjelman avulla toteutettuja - ihan toimivan ohjelman itse asiassa. Mutta väkisinkin jäin funtsimaan, mahtoikohan ko. firma tarjota myös kysymykset valmiina...
Tosin yksi erottui yli muiden: sanomalehti Keskisuomalaisen vaalikone. Tästä versiota oli amputoitu pois avoimet kohdat kysymysosioiden yhteydestä, ja kysymyksenasettelusta riippuen saattaa akselille samaa mieltä-eri mieltä asetettava vastaus pahimmillaan johdattaa äänestäjää reippaasti harhaan. Näin esimerkiksi vaikkapa palvelusetelin käyttöä koskevan kysymyksen kohdalla. Tässä kohtaa taitaa kysymyksenasettelu kertoa enemmän kysymyksen laatijasta kuin siihen vastaajasta.
Ei mene kauan siihen, kun kaikki pääsevät näihin maanmainioihin koneisiin tutustumaan, käyttäkää hyväksi & nauttikaa (ja naurakaa, ei tätä ihan vakavasti voi kaikilta osin ottaa). ;)
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Äänestyskoneet ovat yksi edullinen tapa lobata omia tavoitteita.
Sillä ei ole mitään merkitystä kuinka monta kansalaista käy "äänestämässä" koneella. Tulos mitataan sillä kuinka monta ehdokasta vastaa kysymyksiin. Tilanne saatetaan lavastaa sellaiseksi, että meidän asiamme kannattajat äänestävät sinua, jos vastaat "oikein".
Äänestyskoneeseen on helppo generoida äänestäjiä jotta se näyttää suositulta. Lopullisia päätöksentekijöitä ei voi generoida, joten ne on otettava haltuun jo pelin alkuvaiheessa.
Vaalikoneet ovat totista leikkiä, sillä aika moni valitsee ehdokkaansa niiden avulla. Niiden ympärillä pyörii jo pienimuotoinen teollisuus, koska kaikilla itseään kunnioittavilla tiedotusvälineillä pitää mielestään sellainen olla ja sen it-firmat tietävät.
Me teimme oman Usarin Puoluekoneemme omaehtoisesti. Ajattelimme, että ihmisten on hyvä tietää, mikä puolue on ajankohtaisissa asioissa (lapsilisät, verotus, pakkoruotsi, maanpuolustus...) testin tekijän kanssa eniten samoilla linjoilla.
Suosittelen :-)
Miten löytyy minulle sopiva puolue? Esim. Usarin puoluekoneesta:
K: "Pitäisiko lapsilisät poistaa hyvätuloisilta?" V: Kyllä, mutta samalla kaikilta muiltakin.
K: "Pitäisikö Suomeen ottaa lisää pakolaisia" V: Voi ottaa oikeita pakolaisia muutaman nykyisten lisäksikin, mutta vuositasolla entistä vähemmän. Sosiaalinen maahanmuutto pitää lopettaa kokonaan.
Koneenne ei ota kantaa esim. nykyisellä vaalikaudella esiintuleeseen vaalikorruptioon. Tällaisten vaalikoneiden perusteella ei kannata tehdä äänestyspäätöstä, ellei listatut kysymykset ole ainoita ja sinulle tärkeitä.
Koneen KYLLÄ puolue on kokoomus ja EI puolue on keskusta eli hallitus puolueet .. LOL
Vaalikoneet antavat koko vaaleista aivan väärän kuvan. Ihmiset kuvittelevat äänestävänsä ehdokasta vaikka kyse on puoluevaalista.
Tärkein kirjoitus aikoihin!
PS Sinulla ovat lähiajat kiireiset. JOS sattuisi niin, että olet kaavaillut pientä yl.tilaisuutta kirjasi liepeille, voisiko K-S kultt.y. olla yksi sen järjestäjistä? Ymmärrän hyvin, mikäli et tällaiseen kaiken muun keskellä ehdi, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Teemme vapaaehtoistyötä ja yritämme saada tilat tapahtumiin ilmaiseksi yhteistyötahoilta. Usein toimimme yhdessä jonkin toisen yhdistyksen kanssa niin, että käytännön asiat sujuvat helpommin. Mikäli kiinnostut, otathan yhteyttä (sukunimi piste etunimi @gmail.com). Jos jokin tapahtuma pidetään, siitä lähtisi jäsenille tieto kuun lopulla olevan vuosikokouksen jälkeen.
Yllättäen kokoomuslainen arvostelee vaalikoneita. Kun niistähän voi jäädä "vaalilupaus" jälkikäteen todistettavaksi. Olet siis peruskokoomuslainen, joka ei halua ottaa mihinkään asiaan kantaa - toisaalta olet oikeassa, koska puolueessasi ei saa omia aivoja käyttää. Sen osoitti viimeistään puoluhallitus ohittamalla puoluekokouksen kannanoton. Miksi sinä Mari haluat yhdeksi apinaksi muiden joukkoon tekemään päätöksiä, johon sinulla ei ole koskaan mitään vaikutusmahdollisuutta.
Tietenkin kommentoit ehkä tähän peruslitanjat poliittista jargonia jokaisen kansanedustajan vaikutusmahdollisuuksista etc ... Pieni vihje sinulle Mari, vaalikarja ei ole niin helvetin tyhmää kuin kokoomuksen puoluetoimistolla kuvitellaan. Osa meistä uskaltaa käyttää edes pientä osaa aivojen kapasiteestista ja silloin kokoomuksen (ja monen muunkin ison puolueen) kusetus paljastuu.
Joo-o. Vaalikoneet piäisi otaa vakavasti, mutta media itse ei niin tee. Kysellään epäolennaisuuksia ja/tai kysymykset ovat huonosti asetettuja.
Aikalailla paksua ja huvittavaa blokistilta väittää tuollaista. Ilmeisesti hän itse on pihalla asetettujen, hänelle liian vaikeiden kysymysten kanssa. Onhan totta, että pitää olla sinut itsensä ja maailmankuvansa kanssa, ennenkuin esim. joku vaalikone ei vie yöunia ehdokasta yllättävillä vastauksillaan. Vaalikone, joka todellakin on vain kone, ja toimii vain sinne syötettyjen asioiden mekaanisena vertailijana kaikille tasapuolisesti.
ps. Testasin juuri mm. tämän US'n puoluekoneen. Tulos oli täydellisesti juuri sellainen, mitä poliittista elämää seuraavana oletinkin. Toki se edellyttää myöskin sen ymmärtämistä.
Omaa puolueliturgiansa rukousmyllyä pyörittävältä ei valitettavasti kovin syvällistä asioiden riippuvuuksien tajua voi edellyttääkään.
Juuri siksi mm. näiden valitettavan harvojen pro-järkäleiden (Kanerva, Väyrynen, Tuomioja, Soini) rinnalla tämä broileri sukupolvi vaikuttaa säälittävältä.
En ole onnistunut saamaan järkevää ehdokasta vielä kertaakan vaalikoneilla joita HS, MTV3 ja YLE ovat tarjonneet. Muita ei sen jälkeen viitsi edes kokeilla.
Lehtiin ei ole ollut luottamista ennen eikä vieläkään. Hienosäätämätön oikeistoliturgia puskee läpi joka tuutista päivittäin yhtä varmasti kuin 70-luvun puna-asenne.
Kun algoritmejä, eli julkaisteun vastauksen valintaperustetta, eikä kysymysten valintaperusteita ei ole julkaistu, herättää se epäilyksen. Salattu mikä salattu.
Näillä perusteluilla en vaalikoneita suosittele kenellekään. Kuvaavaa on, että media perustelee vaalikoneita jopa viihteenä. Sellaisiahan Suomen vaali- ja demokratiamalli ovatkit. Peittelemättömästi.

Kommentoi 11 kommenttia